Kilpatanssin alkeiskurssi aikuisille
Etsittekö yhteistä liikuntaharrastusta, jonka voisi aloittaa vielä aikuisena? Harrastusta, jossa yhdistyy liikunta, kaunis ja myös vauhdikas musiikki ja mikä tärkeintä: yhdessäolo. Harrastus voi kasvaa valitsemallanne tavalla tarjoten hyvän liikunnan ja hauskojen harjoitushetkien lisäksi vaikkapa järisyttävää jännitystä.
Rauman Dansseor järjestää aikuisille suunnatun Kilpatanssin alkeiskurssin. Kurssilla käydään läpi kuusi tanssia.
Vakiotanssit: hidas englantilainen valssi, tango ja quidk step
Latinalaistanssit: samba, cha cha cha ja jive.
Kurssin tavoitteena on tuottaa pareille perusaskelista ja -kuvioista koostuvia tanssikoreografioita, joilla pari voi jo edetä pitkin lattiaa. Kevään päätteeksi pidetään vapaaehtoinen katselmus, jonka jälkeen parit voivat osallistua oman ikä- ja taitoluokkansa mukaisiin tanssikilpailuihin.
"Voitaisiinko me muka tämän ikäisinä enää osallistua tuollaiseen kurssiin ja muka vielä kilpaillakin......?"
Vastaus kuuluu, että kyllä voi ja niin sadat parit ympäri Suomen tekevätkin joka vuosi. Tanssiurheilun kilpailutoiminta kaiken ikäisille ja -tasoisille on mahdollistettu siten, että parit osallistuvat kilpailuhin omissa ikä- ja taitoluokissaan. Tällöin kisoista tulee tasaväkisempiä ja mielenkiinto säilyy läpi tanssivuosien. Katso vasemmalta linkki "Kilpailuluokat".
Kilpailuihin osallistuminen on tietenkin täysin vapaaehtoista. Lajia voi mainiosti harrastaa vain harjoituksiin osallistumalla. Toisaalta moni kisakärpäsen purema pari ei ensimmäisen kisakokemuksen jälkeen ole enää voinut kieltäytyä kisaparketin lumoavasta kutsusta.
Ensimmäiset harjoitukset ovat Kortelan koululla 19.1.2012. Aikuisten alkeet ovat kello 20.30-21.30. Kurssilaiset maksavat normaalin jäsenmaksun ja kausimaksun ja nauttivat suoraan oikeudesta osallistua seuran kaikiin vapaaharjoituksiin ja ohjattuihin practise-harjoituksiin. Muutaman kerran kokeilu ei maksa mitään!
Seuramme voi ylpeänä esitellä periaatetta, että myös alkeiskurssit vetää seurassamme ammattivalmentajat Mikko ja Carina Ahti.
Nämä alan rautaiset ammattilaiset ovat kartuttaneet oman kokemuksensa pitkän tanssiuransa aikana voittaen mm. Suomen mestaruuksia, sekä ehkä suurimpana saavautuksenaan 10-tanssin MM-kisojen yhdeksäs sija! Mikko tunnetaan myös tv-kasvona: hän voitti Tanssii tähtien kanssa -ohjelman vuonna 2008 parinaan Maria Lund.
Puhelinkyselyt: Rauman Dansseoran tiedottaja Teijo Suominen p. 044-533 4913
Mikko ja Carina Ahti: www.mikkocarina.fi
******************************************************Tanssillista liikuntaa ja ilmaisua lapsille
Rauman Dansseor järjestää
Tanssikurssin 5-6 -vuotiaille lapsille
torstaisin Kortelan koululla
Kurssi johdattaa lapset tanssin maailmaan ikäryhmälle sopivalla tavalla leikinomaisesti ja vapaamuotoisesti. Tarkoituksena on tutustuttaa lapset ilmaisemaan itseään tanssillisesti erilaisten rytmien ja musiikkityylien avulla ja nauttimaan musiikin avulla liikkumisesta.
Tavoitteena on myös kurssin avulla saada innostettua uusia lapsitanssijoita liittymään seuran riveihin. Kurssi käy erinomaisesti myös johdattavana kurssina tuleville seuran kilpatanssikursseille. Tässä vaiheessa ei lapsille kuitenkaan ole mitään kilpailullisia tai tanssillisia tavoitteita, vaan tarkoituksena on tutustuttaa lapsi tanssiliikuntaan ja pitää hauskaa musiikin avulla liikkuessa.
Ryhmän tunti kestää 45 minuuttia kello 16.00-16.45. Ryhmäläiset maksavat normaalin lasten jäsen- ja kausimaksun. Muutaman kerran kokeilu ei maksa mitään!
Ryhmän vetäjinä toimivat tanssin huippuammattilaiset Mikko ja Carina Ahti.
Lisätietoja
Puhelinkyselyt: Rauman Dansseoran tiedottaja Teijo Suominen p. 044-533 4913
Mikko ja Carina Ahti: www.mikkocarina.fi
******************************************************
Lasten ja nuorten kilpatanssin alkeiskurssi
Rauman Dansseor järjestää
Tanssikurssin lapsille ja nuorille
torstaisin Kortelan koululla
Kiinnostaako kokeilla, miltä Tanssii Tähtien kanssa -ohjelmassa nähdyt tanssit tuntuvat käytännössä?
NYT SIIHEN ON TILAISUUS!
Kortelan koulun liikuntasalissa sinua odottaa ammattilaisvalmentaja, joka johdattelee sinut vaikkapa vauhdikkaan cha-cha-cha:n askeliin.
Tavoitteena on kurssin avulla saada innostettua uusia tanssijoita liittymään seuran riveihin. Tässä vaiheessa ei kurssilaisille kuitenkaan ole mitään kilpailullisia tai tanssillisia tavoitteita, vaan tarkoituksena on tutustua tanssiliikuntaan ja pitää hauskaa erilaisten tanssilajien avulla liikkuessa. Kurssin aikana tutustutaan kolmeen latinalaistanssiin ja kolmeen vakiotanssiin.
Ryhmä tunti kestää 45 minuuttia kello 16.45-17.30. Ryhmäläiset maksavat normaalin lasten jäsen- ja kausimaksun. sisältäen viikoittaisen ammattilaisen vetämän ryhmätunnin koko syksyn ajan ja lisäksi oikeuden osallistua seuran ohjattuihin practise-harjoituksiin, sekä lukuisiin vapaaharjoituksiin. Muutaman kerran kokeilu ei maksa mitään!
Ryhmän vetäjinä toimivat tanssin huippuammattilaiset Mikko ja Carina Ahti.
Lisätietoja
Puhelinkyselyt: Rauman Dansseoran tiedottaja Teijo Suominen p. 044-533 4913
Mikko ja Carina Ahti: www.mikkocarina.fi
************************************************************************